Jenny Viheriälä

Laitakarissa 1930 – 1950

LAPSUUS 1930-LUVUN LAITAKARISSA

Saapuminen saareen

Vanhempani muuttivat ennen ensimmäistä maailmansotaa Vienan Karjalasta Perniöön. Synnyin Kiikalassa 23.4.1924. Olin 6-vuotias, kun perheemme muutti Laitakariin.

Junamatka on jäänyt mieleeni syystä, että yritin näyttää pieneltä. Minulla ei varmaankaan ollut matkalippua. Juna pysähtyi Tampereella ja kävimme ravintolassa nauttimassa virvokkeita. Kun juna lähti liikkeelle, Irja-sisko, joka oli minua seitsemän vuotta vanhempi, puuttui paikaltaan ja minulla oli huoli, että hän on jäänyt kyydistä. Onneksi hän löytyi toisesta vaunusta, jossa oli löytänyt juttukaverin.

Menimme aluksi asumaan Heikki-veljeni perheen luokse. Heillä oli kaksi huonetta ja keittiö asuttavanaan. Saimme pienen huoneen ja nukuimme lattialla. Muistan seisseeni tuolilla ja katselleeni ikkunasta, kun kaksi pientä nallen näköistä tyttöä teki kuperkeikkoja lumihangessa. He olivat Huovisen Alli ja Pulkkisen Lahja. Hänestä tuli paras kaverini. Leikimme paperinukeilla ja kaikenlaisilla mielikuvilla.

Moritzin aikaa

Kun isä sai paikan pehtori Moritzin kuskina, muutimme tallille asumaan. Meillä oli kaksi huonetta käytössä. Teppo ja Irja asuivat vielä jonkin aikaa luonamme. Teppo kuului suojeluskunnan torvisoittokuntaan. Pahkapekka yritti kerran puhaltaa punaisena, mutta ei saanut ääntä tulemaan torvesta. Minä varoittelin, että torvi voi sulaa, kun se kuumenee. Keittiössä oli iso leivinuuni. Äiti leipoi piirakoita, ohrahiivaruisleipiä ja kaikenlaisia herkkuja. Hän oli hyvä ruuan laittaja. Isä joutui joskus talvipakkasella odottamaan, kun herrat istuivat Kemin klubilla yömyöhään. Hänellä oli iso turkki. Kerran laskimme isän kanssa kellarin katolta mäkeä, ja minä olin turkin sisällä kyydissä. Isä oli hyvä ja vastuuntuntoinen perheenpää.

Pelastusarmeija piti kokouksiaan Laitakarissa. Istuimme Lahjan kanssa etupenkillä hyvin vakavina. Lahja kuiskasi, että ajattele, jos isä tai äiti kuolisi. Sehän vakavoitti ja itketti. Olin 12-vuotias, kun isä kuoli. Surua ei voinut kuvitella. Äiti joutui yksinhuoltajaksi. Hän siivosi ja sai saunottajan paikan herrojen saunassa, sen jälkeen kun Häkkilän Lyyli lähti poikansa Valon kanssa Kanadaan.

Tilimarkkinat olivat tavallisesti palkkapäivänä. Siellä oli usein pläkki-mummo aivan kuin Milla-Magia mutta ilman taikasauvaa. Äiti osti minulle pienen pienen kahviserviisin. Se oli taidokkaasti tehty pellistä kuten kaikki myytävät tavarat. Muovia ei ollut vielä keksitty.

Joulujuhla Laitakarissa

Liityin pikkulottiin heti, kun Lotta-järjestö perustettiin Laitakariin. Ohjaajina olivat Aino Kervinen ja Lilja Nordlund. Lilja oli veljeni Heikin Linda-vaimon sisko ja heidän tyttärensä Millan Lilli-täti. Kokoonnuimme suojeluskuntatalolla. Retkeilimme kesäisin ja talvella pidimme hiihtokilpailuja. Voitin kerran ensipalkinnon, hopealusikan. Lillin aviomies Eero kiritti minua edellä hiihtäen. Kolmannen palkinnon olen saanut omin voimin. Lahja sai nuken, jolla oli tumma kihara tukka ja joka osasi avata ja sulkea silmänsä. Minäkin halusin sellaisen.

Kun odotettu joulu sitten tuli ja avasin paketin, rupesin itkemään. Nukke oli kaljupäinen ja tuijotti vain. En halunnut sitä. Kun olin rauhoittunut, huomasin sen hymyn. Lilli-täti oli tehnyt nuken minulle ja myös vaatettanut sen. Minäkin opettelin ompelemaan ja tein sille vaatteita. Se oli mukava harrastus. Kiitos, Lilli, sinne enkelien taivaaseen.

Moritzit olivat kunniavieraina joulujuhlassa. Ohjelmasta muistan vain keijuleikin, jonka me pikkulotat esitimme ja lauloimme lopuksi Tuikkikaa, oi joulun tähtöset. Aina kuullessani tämän laulun muistan tilaisuuden.

Björkmanit

Sahanhoitajaksi tuli Einar Björkman. Suojeluskuntatalolla oli juhlat ja näimme uuden isäntäperheen ensimmäistä kertaa. Lahja ja minä saimme kutsun tulla tutustumaan heidän tyttäreensä Piiaan. Hän vaikutti mukavalta ja tavalliselta tytöltä, eikä kestänyt kauaakaan, kun olin hänen lähin ystävänsä. Minusta tuli kuin pari vuotta vanhempi sisko Piialle. Hänellä oli kolme veljeä, Allan, Esko ja Ville, joka oli opiskelija ja asui vielä kotona. Hänen huoneensa katossa riippui paljon lentokoneiden pienoismalleja, joita hän oli itse rakennellut. Siihen huoneeseen oli tytöiltä pääsy kielletty.

Björkmanit asuivat isossa talossa ja tilaa oli riittävästi. Isäntä oli kunnioitusta ja vähän pelkoakin herättävä sikaria tuprutteleva herra. Piian äiti oli ruotsalainen ja puhui useimmin ruotsia. Olin joskus mukana vierailumatkoilla Karihaarassa, jossa he olivat asuneet aiemmin. Kerran kun otin korkeaksi pedatun valkoisen sängyn päällä istuvan nuken käteeni, niin apteekkarin Gunvor-tytär alkoi lallattaa: Hah, hah, haa kun naurattaa, kun ei anna sänkynuken olla sängyssä.

Aisakello helkkää

Tivolissa oli menoa ja pyöritystä. Punainen limukka maistui hyvältä. Uimakoulukin piti käydä, sillä uimataito on tärkeä saaressa asuvalle. Moottori- ja färivene kuljettivat mantereelle aikataulun mukaisesti. Kelirikon aikana käytettiin tukeista ja laudoista tehtyä kävelytietä. Talvella pääsin Happosen ajamalla hevoskyydillä nahkavällyjen alla aisakellon kilkattaessa kaupunkiin Piian koulun joulujuhlaan. Koulumatkat erottivat, sillä minä kävin koulua Juurakossa. Harrastukset jatkuivat yhä yhdessä. Shirley Temple -elokuvissa kävimme tyttöporukalla. Pyöräilimme kerran myös Haaparannalle Piian tädin luokse yökylään. Ruotsalaisen mamman opetuksista ja neuvoista sekä oman karjalaisen äitini kasvatuksesta sain eväät elämääni.

Kerran loppuun joulusatu saa niin kuin laulussa kerrotaan. Asuin Laitakarissa 20 vuotta. Muistan talot ja asukkaat, kaverit ja ystävät aina juuri sellaisina kuin he silloin ennen vanhaan olivat.