Karjalaisia Laitakariin

Uusia asukkaita saareen

Karjalan kansannousu epäonnistui, ja pakolaisia saapui runsain joukoin Suomeen. Karjalan pakolaisia asutettiin valtiovallan toimesta ympäri maata. Myös Kemiin saapui huhtikuussa 1922 kymmenkunta Karjalan pakolaista tuolloin rakenteilla olevalle Veitsiluodon sahalaitokselle. Samaan aikaan oli rakenteilla myös Laitakarin saha. Alueen työttömien suomalaisten työmiesten keskuudessa asia herätti katkeruutta.

Vastaanotto ei aina ollut suopeaa. Pelättiin työttömyyden ja asuntokurjuuden lisääntymistä. Esimerkiksi Suomen Saha-, Kuljetus- ja Sekatyöväen liiton Laitakarin osasto N:o 157 vaati kokouksessaan huhtikuussa 1922 yksimielisesti Karjalan pakolaisten siirtämistä takaisin Karjalan Kommuunin alueelle. Kokous pelkäsi, että ”porwaristo ilmeisesti tulee näitä pakolaisia käyttämään palkkaliikkeiden aikana, tukahduttaakseen työwäestön elinehtoja koskewat asiat”. Aivan väärä ei osaston esittämä huoli ollutkaan. Osasto oli neuvotellut sahan isännistön kanssa palkankorotuksista vailla vastakaikua. Karjalan pakolaiset nähtiin uhkaksi paikkakunnan alkuperäiselle työväestölle. Työväestön pelot tulivat esille käytetyssä kielessä. Eräässä Pohjan Kansan Veitsiluodon sahan epäkohdista kertovassa uutisessa mainitaan työläisiltä puuttuvan ruokailuhuoneen, ”sillä warsinaiseen ruokailuhuoneeseen on sijoitettu haisewia Karjalan pakolaisia”.

Työnantajille Karjalan pakolaiset olivat hyviä työntekijöitä. Neuvostovaltaa kotinsa jättäen paenneet karjalaiset eivät olleet ensimmäisinä liittymässä paikalliseen työväenliikkeeseen ja ryhtymässä kommunistiksi, joten työnantajat ottivat heitä mielellään töihin. Karjalaisia käytettiin sumeilematta työnantajien puolelta rikkureina. Suomen olosuhteet ja elämä olivat heille outoja. Monet heistä olivat luku- ja kirjoitustaidottomia ja siten ehkä helposti johdateltavissa. Esimerkiksi runonlaulaja Marina Takalo kertoo muisteluissaan, että valtio määräsi heidät töihin, siis rikkureiksi.

Laitakariin saapuneista karjalaisista ei ole kuvausta, mutta tunnelmat siellä eivät liene olleet sen erilaisempia kuin mitä eräässä Uuden Pohjan Kansan julkaisemassa kirjeessä Veitsiluodon sahalta kertoillaan: ”Herrojen Karjalasta hakema sotasaalis, n.s. pakolaiset, ovat täällä haluttua tavaraa. Nyt niitä on jo 200, ja uusia kuuluu hankittavan. Työtaito ja kyky eivät tässä ole määräämässä, sillä ”pakolaisten” työnteko, vaikka jotkut pomopaikan tavoittelijat niitä parhaansa mukaan opettavatkin muun veljeilyn ohella, ei luista eikä tule luistamaankaan. Mutta ainakin hengenheimolaisuus heissä näkyy saaneen edullisen maaperän, koska suojeluskunta näkyy olevan kasvamaan päin.” Karjalan pakolaisista suojeluskunta sai innokkaita harrastajia, mikä sekin oli omiaan kiristämään luokkatietoisen alkuperäisväestön ja uusien tulokkaiden välejä.