Arvi Aitto-oja muistelee

Vuoden 1907 elokuussa Laitakarin työväenyhdistys järjesti kansanjuhlan Juurakossa. Paikkana lienee ollut raittiusseuran talo. Juhliin olivat tervetulleita myös kaupungin yhdistyksen jäsenet, jotka saivat tilaisuuden huviretkeen. Juhla oli viimeisiä yhdistyksen järjestämiä tilaisuuksia. Juhlan järjestäminen Juurakossa ei aivan helpolla onnistunut, muistelee Arvi Aitto-oja parikymmentä vuotta myöhemmin Pohjan Voima -lehdessä. Muistelu liittyy Kansan Tahto -lehden alkuaikoihin:

”Minäkin, allekirjoittanut kuuluin silloin vastaperustettuun Laitakarin työväenyhdistyksen johtokuntaan ja kokoonnuimme päättämään montako osaketta sitä otetaan. Osakkeen hinta oli 20 mk. Päätimme ottaa 10 osaketta, joista heti 5 osaketta maksettiin. Siitä osakkeiden ostamisesta on kulunut nyt 21 vuotta viime joulukuun puoliväliin, siis toista vuotta ennemmin tämän lehden ilmestymistä, joka aika myös antoi tunnustuksen siitä ripeästi kehittyi tämä lehtikysymys, jolle täytyy antaa täysi tunnustus, silloisiin oloihin nähden, jota sen toista vuoden aikana tehtiin. Olipa meillä täällä Kemissä toinenkin keskustelu omasta lehdestä. Niinpä pidettiin kaksi iltamaakin lehden hyväksi ennen kuin se alkoi ilmestyä Juurakon raittiusseuran talolla. Samalla yritettiin yksityistä osakemerkintää, josta oli verrattain laihat tulokset syystä siitä, kun oltiin niin huonosti palkattuja. Silloin oli kahden ja puolen markan päiväpalkka keskimäärin, joten siitä 20 markan osakkeiden merkinnästä yksityisille henkilöille, niin kuin jo edellä mainitsin, saavutettiin laihat tulokset. Kun ainoastaan kymmenkunta osaketta saatiin kaupaksi yksityisille, niin sitä innokkaammin toimittiin iltamia lehden hyväksi. Pidettiin iltamia myös saadaksemme varoja lehden hankkimiseksi sellaisille henkilöille, jotka eivät voineet itselleen lehteä tilata. Niinpä Laitakarin työväenyhdistyksen toimesta valittiin valistustoimikunta, johon m.m. kuului Ida ja Robert Pulkkinen ja allekirjoittanut. Meidän toimeksi jäi lukutuvan perustaminen. Saatiinkin silloiselta Laitakarin isännöitsijältä raittiusseuran talo lukutuvaksi, jonne tilattiin työväen omia sanomalehtiä. Myös tänä päivänä 20 vuotta täyttänyt alkoi levittää valoa ja tiedon siementä raatajatoverien keskuuteen.

Tulkoon tässä samalla kerrotuksi eräs tapaus, joka osoittaa tämän sanomalehtija valistustoimikunnan yritteliäisyyttä. Kun toimikunta järjesti kesäjuhlan varojen kartuttamiseksi, niin päätettiin se pitää Juurakossa. Samoin päätettiin pyytää Kemi- yhtiön soittokunta Karihaarasta, kun Kemissä ei sellaista ollut. Valittiin kaksi henkilöä tätä varten. Nämä henkilöt kävivät silloisen Laitakarin isännöitsijän luona pyytämässä Juurakon saarta, mutta se kiellettiin. Kuitenkin päätettiin se juhla pitää, ei Juurakossa, koska sitä ei annettu, vaan Haukkarinniemellä. Tuli toinen este: Kemi-yhtiö ei antanut soittokuntaa. Viimeksimainitusta tiedon saatuaan allekirjoittanut lähti kesken päivää pois työstä Karihaaran soittokuntaa pyytämään, vaikka edelliselle oli annettu kielteinen vastaus. Vaan minulle tulikin heti alkumatkassa yllätys. Sattui nimittäin Laitakarin isännöitsijä tulemaan vastaan ja kysäisi, minne minä olen menossa. Minä vakavalla naamalla aloin selittää, että olen menossa Karihaaraan soittokuntaa pyytämään siihen ensi sunnuntaina pidettävään juhlaan. Samalla huomautin, että me tulemme sen pitämään Haukkarinniemellä, koska ette Juurakon saarta antanut. Tämä isännöitsijä oli sellainen, että se joskus sanoa tölläytti aivan ajattelematta. Niinpä se siinä minullekin sanoa tokaisi, saatte sen juhlan pitää Juurakossa, vaan juoppoja ette saa sinne laskea. Painelin kohti Karihaaraa. Siellä sain kuulla, että soittokuntaa oli pyydettävä ”tispulta”. Niin menin tämän herran puheille, joka muuten sivumennen sanoen oli juro mies. Minä kuitenkin esitin hänelle asian ja hän lupasi muitta mutkitta soittokunnan, käski vain mennä ilmoittamaan soittokunnan johtajalle siitä. Ja niinpä sain soittokunnan juhlaamme soittamaan. Ja nyt, arvoisa lukija nähtiin se yllätyksellinen puoli, joka todistaa sitä yksimielisyyttä, mikä vallitsi silloisessa Pohjolan työläisarmeijassa. Me nimittäin annoimme kutsun Karihaaran tovereille meidän juhlaan. Ja se kutsu ei mennytkään kuuroille korville. Karihaaralaiset toverit saapuivatkin aivan viimeistä myöten, niin miehet, naiset ja lapset. Jotenka se ansaitsee tunnustuksen siitä solidarisuudesta, joka ei tule koskaan häipymään minun mielestäni. Tulee kysyneeksi, näkeekö enään koskaan niin suurta yksimielisyyttä Pohjolan raatajatovereissa. Karihaaran tovereita sinne juhlaan kuletti Kemi-yhtiön laiva ”Kuutonen” kahdella proomulla. Punaiset liput liehuivat molemmissa. Vaan eipä ollut proomut vielä olleet kauan Juurakon rannassa, kun Laitakarin isännöitsijä lähetti pari pikkupomoaan sanomaan, että ”punaiset liput pois meidän roomuista”. Työläiset antoivat vastauksen tälle lähetystölle: ”nämä on meidän työläisten tekemät proomut, me emme ota lippuja pois”, ja niin liehuivat punaliput koko päivän.”