Veijo Piiksi

Laitakarissa 1934 – 1956

MUISTELUJA LAITAKARISTA

Ensimmäisiä muistikuvia

Nuorin sisareni Helena syntyi vuonna 1937. Olin silloin kolmivuotias ja muistan sen. Kun Laitakarin eteläpään lautatarha paloi, olin viisivuotias. Lähdimme veneellä karkuun Lipin rannasta. Kuumuus oli polttava, ja piti pitää vaatetta suojana. Myös Veitsiluodosta oli palomiehiä sammutustöissä.

Laitakarissa oli joka perheellä oma liiteri, jossa säilytettiin polttopuita. Vintillä pidettiin kesä- ja talvivaatteita sekä muuta tavaraa. Nukuin Aleksi-veljeni kanssa siellä kesäisin. Vintillä oli hyvä ja vilpoisa nukkua. Peittona meillä oli niin sanottu otjaala eli rekipeitto. Sateella oli ihana kuunnella sateen ropinaa kattoa vasten. Asuntomme käsitti kaksi huonetta, joten ei siinä isoja tiloja ollut yhdeksälle henkilölle. Kemiyhtiö sijoitti asuntopulan takia yksinäisiä miehiä asumaan perheisiin. Meillä asui Vasili Korkoniemi.

Kerran kun olimme Kähärin Aimon kanssa leikkimässä liiterissämme, puupino kaatui päällemme. Pääsimme ehjinä alta pois eikä meille tullut suuria ruhjeita. Olimme silloin viisi – kuusivuotiaita.

Asuimme kolmessa eri rakennuksessa, ensin rantarakennuksen toisessa kerroksessa. Alapuolella asuivat Klintit. Ulkona ollessani olin kiinnittänyt narun päähän riippulukon ja pyöritin sitä. Lukko irtosi ja lensi Klintin kamarin ikkunasta sisään. Sapiskaahan siitä tuli. Piti käydä pyytämässä anteeksi, ja isä joutui korjaamaan ikkunan. Toinen asunto oli entinen sahan ruokalan keittiö ja kamari. Keittiö oli iso, ja siellä naisväki kokoontui kehräämään ja karstaamaan. Monta lankakerää he valmistivat. Kolmas asuntomme oli toinen rakennus lännestä päin. Siitä muutimme Pajusaareen.

Laitakarissa oli sota-aikana monella lampaita, joista sai villoja. Sankalalla oli kanojakin. Monilla oli myös sikoja, jotka syksyllä teurastettiin ja pyykkituvassa kuumalla vedellä irrotettiin karva pois, nyljettiin ja paloiteltiin.

Elämää sota-aikana

Sota-ajan muistoista ensimmäisenä on jäänyt mieleen papin tulo saareen. Hänen kävellessään arvailimme, kenelle hän tuo surusanoman. Oli heinäkuu 1941. Pappi käveli meille päin ja meni viereiseen asuntoon, jossa asui Ruuskasen perhe. Heikki Ruuskanen oli kaatunut. Häneltä jäi vaimo ja ikäiseni tytär.

Olin sotalapsena Ruotsissa kaksi eri kertaa, molemmilla kerroilla samassa perheessä Bångbrossa. Perheessä oli minua vuoden nuorempi poika ja kaksivuotias tyttö. Kävin Ruotsissa yhden vuoden koulua ja palasin Suomeen ummikkona, mutta aika pian suomen kieli palautui. Ikävin muisto oli, kun kuulin siskoni Naimin menehtyneen saksalaisten tykistötulessa lähellä kotiportaita.

Taitava seppä ja muita ammattimiehiä

Kristian Sankala oli seppä sahan pajassa ja kätevä käsistään. Hänellä oli nelipyttyinen auton moottori, josta hän teki kaksipyttyisen moottorin veneeseen. Hän viilasi kaarisahan terän piikit lyhyemmiksi ja sillä sahasi moottorin kahteen osaan. Hän teki myös veneen, josta tuli vähän karppi eli toisin sanoen vene kulki toinen kylki vähän ylempänä. Koeajo oli mielenkiintoinen. Moottori ei käynyt kunnolla ja pysähteli välillä. Sankala oli varautunut tähän. Hänellä oli matkassa onget, jotka hän pani veteen, kun moottori pysähtyi. Näytti siltä niin kuin hän olisi jäänyt vain ongelle. Samalla hän rassaili konetta ja jatkoi matkaa, kun moottori käynnistyi.

Happonen oli herrojen hevoskuski. Hän kyyditsi herroja talvella reellä. Hän asui viime ajat tallirakennuksessa olevassa asunnossa.

Poutiaisen Jussi ja Halttu Jussi huolehtivat likaruumien tyhjennykset. Jarkkolan veljekset tyhjensivät hyyskän aluset.

Pennasen Eemeli kuljetti moottorilla väkeä. Viimeksi kuljetusta hoiti Pietilän Erkki, jonka kuskeina toimivat Poutiaisen Antti ja Pietilän Pekka.

Poikien puuhia

Meillä pojilla oli saarella kaikenlaista tekemistä. Opettelimme esimerkiksi uimaan eturannassa Lipillä. Siellä oli lavat, jotka laitettiin syksyllä Laitakarin ja Juurakon välille. Niitä myöten pääsi kulkemaan ja lavoilta oli hyvä mennä veteen. Takarannalle, entisen pumppuaseman kohdalle, rakennettiin ponnistuslava, jolta oli hyvä sukeltaa veteen. Siellä oli myös rappuset, joita myöten pääsi möljälle. Uimaan mentiin, kun oli potkittu palloa parkkikentällä ja oli tullut hiki. Kilpailtiin, kuka oli useamman kerran käynyt uimassa ja välillä hampaat kalisivat, kun oli ollut monta kertaa vedessä.

Parkkikenttä oli hyvä jalkapallon peluuseen, ja monet ottelut pelasimme merimiehiä vastaan. Boris Kotkansalo hommasi laivoista merimiehiä. Piilosilla olimme ja nelimaalia pelasimme. Iltasella istuskelimme kiikuissa, jotka olivat takarannalla.

Poutiaisen pojilla oli gramofoni, Nirona nimeltään, ja sen soiton mukaan opettelimme tanssimaan Poutiaisen vintillä. Soittimesta tahtoi katkeilla jousi, ja sitä piti korjailla, kun ei ollut uutta jousta. Välillä levyä joutui sormella pyörittämään. Torvisen Veijo eli Eetu oli paras siinä hommassa. Hän osasi pyörittää tasaisesti oikein.

Meillä oli myös hyppyrimäki, joka rakennettiin liiterien eteläpuolella olevan likaruuman päälle. Jopa kilpailuja pidimme. Myös Selkäsaaren mäessä kävimme, samoin Veitsiluodossa ja Jungossa. Meillä oli myös jääseilarit, joilla syysjäillä ajelimme Laitakarin ja Selkäsaaren välisellä jäällä iltamyöhään.

Juhannuksena teimme poikien kanssa retken Ajokseen. Rakensimme lehtimajan, jossa oleskelimme ja söimme eväitä. Kävimme katsomassa juhannusmenoa tanssilavan luona. Majan rakentamiseen liittyi sellainen juttu, että Pouta Seppo ilmestyi paikalle aina siinä vaiheessa, kun maja oli valmis ja rupesimme syömään eväitä. Hänellä ei tietenkään ollut evästä, vaan pyrki meidän eväille.

Joulun jälkeen poltimme joulukuuset takarannalla isossa keossa. Se oli mahtava näky.

Kehon ja hengen kulttuuria

Paloaseman vieressä sijaitsi saunarakennus, jossa saunottajana toimi Harju-Rahikan vaimo. Saunassa oli naisten ja miesten puoli. Myöhemmin sauna siirrettiin entiseen tallirakennukseen, jossa oli vain yksi löylypuoli ja pesuhuone. Naisten vuoro oli perjantaina, miesten lauantaina. Samassa rakennuksessa oli pyykkitupa. Pikkusauna eli herrojen sauna oli toisaalla.

Vuoristo piti meille pyhäkoulua yhtiön vanhassa ruokalassa. Hän tuli maan puolelta Laitakariin. Myös Pelastusarmeijan sotilaita kävi laulamassa ja soittamassa. Heillä oli jäätelön valmistuslaitteet, ja me lapset saimme jäätelöä.

Ruokalassa pidettiin myös iltamia, joissa aluksi oli ohjelmaa. Mieleeni ovat jääneet näytelmät Seitsemän veljestä ja Pikajuna Meksikon. Lopuksi oli grammaritanssit, soittajana Harju-Rahikka. Oli Laitakarissa myös hanuristi, Jonne Rytkönen, ja Poutiaisen Kaukon Mandoliiniorkesteri. Suistion Aleksin järjestämässä juhlassa esitettiin Kolme itämaan viisasta miestä -näytelmä ja muuta pientä ohjelmaa.