Naimi Laine

Laitakarissa 1940 – 1955, 1958 – 1964

LAITAKARISSA LAPSENA JA VANHEMPANA

Saarten suojiin

Äitini Katri oli syntyään Jegaterina Potapov ja isäni Mikko Dimitrij Kondratjeff. He tulivat Kuusamoon Vienan Karjalasta. Kumpiakaan isovanhempiani en ole nähnyt koskaan. Isäni äiti kuoli vuonna 1921 Vienan Karjalassa ja isänisä vuonna 1922 Kuusamossa. Äitini vanhemmat eivät tulleet Kemiin. Isäni Mikko ja kolme hänen veljeään muuttivat Suomeen eri aikoina. He ottivat kaikki itselleen eri sukunimen. Isäni sekä hänen veljensä Erkki ja Johan asettuivat asumaan Kemiin, isäni Juurakkoon ja Laitakariin. Äitini ei koskaan puhunut Venäjän eikä Kuusamon ajoista.

Asuimme aluksi Juurakossa. Kävin Juurakon koulua kuusi vuotta ja jatkoin sitten Sauvosaaren koulussa. Isäni vei meidät Laitakariin pyhäkouluun. Siellä oli aikaihmisiäkin. Pyhäkoulua piti Vuoristo ja hänen jälkeensä Elsa Sankala. Juurakossa asuessamme isäni kuoli vuonna 1940. Olin silloin viisi- ja Paavo kaksivuotias.

Äiti muutti meidän kuuden lapsen kanssa Laitakariin. Asuimme talossa numero 615. Kuirot, Suistiot ja Kuuselat asuivat samassa talossa ja Jokirannat seinän takana. Veljeni Jaska muutti myöhemmin taloon 617 vaimonsa kanssa. Parhaita kavereitani olivat Kuiron Aulikki ja Suistion Raija. Olimme piilosilla ja talvella laskimme mäkeä kellarin päältä. Pojat tekivät jäälle luistinradan, ja jotkut luistelivat siellä. Kesällä pojat pelasivat jalka- ja pesäpalloa, ja kaikki ongimme möljältä kaloja. Soutelimme myös.

Meillä oli radio. Puhelin oli kaupassa ja yhtiön talossa. Molemmista paikoista sai soittaa. Posti kannettiin saareen. Kotkansalon pojat kantoivat joka taloon. Oven pielessä oli postilaatikko, johon Pohjolan Sanomat ja kirjeet kannettiin. Jos itse lähetti postia, se piti viedä Syväkankaalle. Myös paketti piti hakea Syväkankaalta. Kyläilyä harrastettiin, jopa yökyläilyä, vaikka oli pienet tilat. Meillä ei ollut vinttiä, mutta kellari oli ja hyvä kellari olikin. Maidot ja perunat pystyi säilyttämään. Meillä oli myös jääkaappi.

Kotona ei laiskoteltu

Kotitöitä piti tehdä, äitiä auttaa. Äiti oli töissä Laitakarin tarhalla. Siivosin ja tein kaikkea, mihin pystyin. Siivouspäivä oli lauantai. Matot lensivät ulos ja lattia luututtiin. Pyykit pantiin likoon edellisenä päivänä ja pestiin sitten pyykkilaudalla. Yh438 tiö asensi asukkaiden pyynnöstä pesutupaan koskettimen, jolloin pyykkiä saattoi pestä ulkona pesukoneella. Kone piti hankkia itse. Äiti hoiti kauppa-asiat. Jotain pientä hain minäkin. Laitakarissa oli kauppa. Myös Kalkkinokan kaupassa kävimme, samoin torilla kalaa ostamassa. Veneellä tai moottorilla kuljimme. Laitakarista ja Juurakosta oli Kalkkinokalle moottorikuljetus. Emppu kuljetti avomoottorillaan. Empun jälkeen tuli hytillinen moottori. Rospuuttoaikana oli laudoitus. Sitä pitkin oli hyvä kulkea. Meillä oli oma vene. Monesti soudimme Ajoksen rantaan marjaan tai pyöräilimme sinne Veeran kanssa. Myös Munakarissa ja Selkäsaaressa kävimme marjassa. Meillä oli perunamaa Laitakarissa liitereitten takana ja lampaita aitauksessa. Niitä oli monella. Oli siellä lehmiä ja yksi hevonenkin.

Rippikoulu

Kävin ortodoksisen rippikoulun 13-vuotiaana Karihaaran seurakuntatalolla veljeni Erkin kanssa. Rippikoulu järjestettiin harvoin ja silloin oli paljon väkeä. Kuulun nykyään evankelisluterilaiseen kirkkoon, koska miehenikin kuului. Laitakarissa osallistuin ortodoksien tapahtumiin.

Laitakarissa oli sauna loppuun saakka. Suojeluskuntatalo oli muutettu asuintaloksi. Siinä asuivat Kotkansalot ja Kellokankaat. Happonen asui terveysaseman päässä, myöhemmin suojeluskuntatalossa. Myös terveyssisar asui saaressa.

Tanssikavereita omasta takaa

Pikkujouluja pidettiin. Piiksin Anni ja hänen kaverinsa laittoivat ruokaakin. Kemiyhtiöstä kävi esiintyjiä. Kun tanssit alkoivat, meidän nuorempien oli lähdettävä kotiin. Vanhemmat jäivät tanssimaan. Myöhemmin kävimme tansseissa kaupungissa työväentalolla. Porukalla kuljimme. Veneellä menimme Kalkkinokalle ja sieltä kävelimme tai pyöräilimme kaupunkiin. Äiti keitti aina kahvit valmiiksi, kun tulimme kaupungista. Hän pani pannun uuniin, jossa se pysyi lämpimänä. Sanoin kerran Haltun Rauhalle ja Kuiron Aulikille, että mennään meille juomaan kahvia. Uunissa on. Laitakarin pojatkin ruukasivat käydä meillä. Erkki oli sanonut samana iltana pojille, että lähdetään meille kahville. Pojat tulivat, mutta kahvia ei ollutkaan. Nakut olivat juoneet kaikki. Minä nukuin keittiössä. Vuorman Veikko sanoi, että mennään tuohon Naimin viereen. Olin käärinyt täkkejä ympärilleni. Äiti tuli keittiöön ja kysyi, että kuka siinä Naimin vieressä on. Veikko sanoi, että hän se on. Kun ei ollut kahvia, niin hän jäi aamuksi odottamaan.

Talossa 606 asui yksi Kuusiluodosta tullut emäntä, joka kyttäsi meitä tyttöjä aina, kun tulimme tansseista. Hän kyttäsi, olimmeko päissään. Houkuttelin Rauhaa ja Aulikkia teeskentelemään kanssani juopunutta, mutta tytöt eivät alkaneet siihen. Kerran teimme sellaisen jekun, että kun tulimme veneellä, kiersimme kaukaa niin, ettei emäntä nähnyt meitä. Poutiaisen Jussi oli mukava persoona. Vaikka hän otti, niin hän oli silti mukava.

Riitoja, rakkautta ja sotaakin

Laitakarissa autoimme toisiamme, ja jokainen kehtasi mennä pyytämään apua. Naapurimme Kuirot koputtivat tai panivat narun roikkumaan ikkunasta. Sanoin äidille, että naru roikkuu. Äiti mutisi, että mitähän se on vailla. Meni, aukaisi ikkunan ja kysyi, mitä tarvitaan. Sitten hän sanoi, että on, odotapa vähän.

Jos lapset tappelivat, vanhemmat eivät sekaantuneet asiaan, vaan sanoivat, että menkää ulos ja sopikaa keskenänne. Me lapset saimme olla vapaasti. Piiskaa en saanut koskaan. Takalon Martin sukulaisten kanssa olin paljon tekemisissä, kun he olivat Karjalasta. Kerran kun tulin koulusta Pukarin Arjan ja Antikaisen Eilan kanssa, Arja nimitteli minua ryssäksi. Minä pieksin hänet. Kaadoin lumihankeen ja sanoin, että sanopa vielä kerran, että ryssä. Uhkasin kertoa koulussa opettajalle, minkä vuoksi annoin Arjalle selkäsaunan. Kouluaikana ei saanut tapella. Kotona kerroin äidille, että Pukarin tyttö haukkui minua ryssäksi ja minä pieksin hänet lumihankeen. Ei uskaltanut toista kertaa haukkua. Kavereita olimme senkin jälkeen.

Pirunviulua soitimme. Sankalat asuivat meidän seinän takana. Kerran pojat olivat soittaneet pirunviulua meiltä sisältä. Minä, Aulikki ja Rauha olimme ulkona. Sankala kyseli, kuka pirunviulua oli soittanut. Me sanoimme, ettei tässä ketään ole ollut. Kotiin tultua huomasimme, että pojat olivat soittaneet sisältä ikkunasta ikkunaan. Sankala oli ihmeissään, kun ei nähnyt soittajia. Mitään vahinkoja emme tehneet.

Nuoriso pelasi ajanvietteenä korttia kodeissa. Kahvia keitettiin ja juotiin. Toisten tykönä käytiin ja jotkut seurustelivat. Minä sanoin, että minä en laitakarilaista ota. Nehän ovat niin kuin veljiä. Löysin miehen Kemistä. Hän oli täällä sotapoikana. Menihän laitakarilaisia keskenään naimisiinkin muun muassa veljeni Erkki ja Haltun Rauha sekä siskoni Veera ja Makaroffin Topi.

Lapin sodan aikaan ruokalan talossa oli suomalaisia sotilaita. Pommisuojassa piti olla saksalaisten tykistökeskityksen aikana. Siellä oli turvallista. Pommisuojassa ei oltu kovin kauan. Kraaselin silta räjähti. Piiksin Naimi kuoli, ja Kuusiniemen Olga haavoittui. Laitakarissa pidettiin hautajaiset. En muista, olinko mukana. Sen muistan, kun Naimi pestiin ennen arkkuun panemista. Sota-aikana piti aina pelätä. Koti-ikkunat piti peittää, koska valoa ei saanut näkyä. Veljeni Niku ja Jaska olivat sodassa. Niku haavoittuikin.

Laitakariin ja sieltä pois

Koulun jälkeen olin töissä Laitakarissa merkkityttönä yhden kesän. Myös sisarukseni olivat tarhalla töissä. Naimisiin mentyäni muutin mieheni kanssa Ranualle, jossa asuimme kolme vuotta. Siellä syntyi tyttäremme Riitta vuonna 1956. Allergiani vuoksi en pystynyt hoitamaan lehmiä. Kun mieheni isä kuoli, palasimme takaisin Laitakariin. Menin Veitsiluotoon töihin. Poikamme Juha syntyi vuonna 1961. Molemmat lapseni ovat asuneet Laitakarissa. Vuonna 1964 muutimme Mäntylään.

Laitakarin piippu kaadettiin silloin, kun asuimme Ranualla. Sahan rauniot olivat karua katseltavaa. Raunioilla sai kulkea ja poimia vaaraimia. Vielä Ristikankaalla asuessani kävin Laitakarissa vaaraimessa. Laitakarilaisten kesätapaamisiin osallistuin aina. Siellä tapasi paljon tuttuja. Järjestäjät kai väsyivät, kun kokoontumisia ei enää ole ollut.

Loppuaikoina, kun saari ei ollut enää Kemiyhtiön omistuksessa, vuokra piti maksaa kaupungintalolla. Kun Kemiyhtiö lopetti toimintansa Laitakarissa, äiti oli Mansikkanokalla töissä, samoin Haltun Helga ja Emppu. Minun sisarukseni työskentelivät Karihaarassa. Laitakarissa oli kiva asua ja katsella merelle omasta saaresta. Mäntylässä asuessamme vierailin melkein joka viikonloppu veljeni Erkin luona. Muistelimme Laitakariakin.